Hikipallo!
- HIKIPALLO ON POP ! -
Hikipalloa pelataan jääkiekkokaukalossa jalkaisin jääkiekkomailalla ja tennispallolla. Hikipallon MM-kisoja on pelattu vuodesta 1973 lähtien. Ensimmäisenä vuonna oli joukkueita mukana 14, lähinnä Ylöjärveltä. Joukkuemäärät lisääntyivät kuitenkin tasaisesti joka vuonna, ollen parhaimmillaan vuonna 1991, jolloin mukana hikoili 63 joukkuetta. Viime vuosien joukkuemäärät ovat olleet noin viidenkymmenen molemmin puolin. Naiset aloittivat peliuransa vuonna 1989 neljän joukkueen voimin. Koska mestaruus pelataan cup systeemillä, vain voittaja pääsee jatkoon. Hikipallosarja tuli mukaan vuonna 1983, näin saavat "hävinneetkin" joukkueet useamman ottelun talven aikana.
Hikipallosarja pelataan lohkojaoittain joukkueiden keskenään sopimina ajankohtina ja tulokset ilmoitetaan järjestäjille. MM-cupin pelit pelataan Mutalan koulun kaukalossa erikseen ilmoitettuina päivinä ja näissä peleissä on tuomarit järjestäjäseuran Mutala JR Ry:n puolesta.
Ilmoittautumiset/lisätietoja sekä MM-kisoista että hikipallosarjasta antaa Kari Simola 0400-778468
HIKIPALLON SÄÄNNÖISTÄ
Paitsio Ainoastaan siniviivapaitsio vihelletään. Paitsio vihellyksen jälkeen peli jatkuu vasta, kun puolustava joukkue on tuonut pallon yli oman siniviivan ja hyökkäävä joukkue ei saa tavoitella palloa ennen viivan ylitystä.
Pitkäpallo Pitkäpalloa ei ole eikä kahdenviivan syöttöä.
Aloitukset Keskialueen rike aloitetaan tapahtumakohdasta. Aloitushetkellä tulee molempien joukkueiden olla omalla puolella aloituspisteeseen nähden. Aloituksissa mailojen tulee olla jäässä kiinni, eikä palloon saa koskettaa ennen kuin se putoaa jäähän. (Tuomari ei saa pudottaa palloa 70 cm korkeammalta. Se suoritetaan terävällä ranneliikkeellä).
Aloituspaikka Jos virhe on puolustavan joukkueen (omalla puolustusalueellaan), on aloitus B-pisteestä. Hyökkäävän joukkueen virheen jälkeen pallo viedään puolueettomalle alueelle A- pisteeseen.
Taklaus Taklaus on kielletty kokonaan.
Kädellä pysäytys Pallon voi pysäyttää kädellä, mutta tällöin ei saa palloa puristaa eli sulkea. Käsisyöttö on kielletty, myöskin pallon huitaisu kädellä.
Mailasota Vastustajan mailaa saa mailalla nostaa tai painaa, mikäli se tapahtuu alle polven korkeuden. Vastustajaa ei saa mailalla huitoa ,työntää tai muuten vaarallisesti käyttää. Korkean mailan käyttö on kielletty, nyrkkisääntönä on olkapään korkeus.
Maalivahti Maalivahti saa avata pelin heittämällä palloa. Heitossa pallon tulee koskettaa jäätä ennen siniviivan ylitystä. Maalivahti saa sulkea pallon missä kohtaa kenttää hyvänsä. Maalivahdin tulisi avata peli mahdollisimman nopeasti (tuomari arvioi mikä on kohtuullinen aika). Kenttäpelaaja ei saa häiritä maalivahtia tämän avatessa peliä
Jalkineet Jalkineissa ei saa olla liukuesteitä (metalli santapaperi, suksivoiteet, terva, ym. sellaiset ovat kiellettyjä). Villasukat tossun päällä ovat kielletyt, mutta huopikkaat ovat sallitut.
Tuomari Tuomarin sana on kentällä laki. Tahallisisista virheistä tuomitaan 3 min jäähy, myös joistakin tahattomista virheistä (korkea maila jne.). Jos virhe toistuu samalla pelaajalla tai on törkeä, on rangaistus 5 min . Myös ottelurangaistus on tällöin mahdollinen. Käytösrangaistus on 10 min. Suunsoitto tuomarille on tuomittavaa kentällä ja kentän laidallakin (pelaajille). Tuomarin ohjeiden laiminlyöneistä voi myös seurata jäähy.
Doping Alkoholin tai muun huumeen vaikutuksen alaisena pelaaminen aiheuttaa koko joukkueen hävinneeksi tuomitsemisen. Mutta onneksi nämä tapaukset ovat melko harvinaisia.
Vihellykset Kannattaa pelata vihellykseen saakka.
Vakuutukset Pelaajia ei ole vakuutettu sarjassa eikä MM- kisoissa. Se puoli on joikaisen hoidettava itse.
Pelaajamäärä. Selkä sarjassa että cupissa pelaajamäärä on 12+1 henkilöä yhdessä pelissä.
Hikipallostadion sijaitsee Ylöjärvellä Mutalassa Mutalan koululla15 km kuntakeskuksesta Kuruun päin.
Historian havinaa hikipallossa. Katso kuvia hikipallotunnelmista menneiltä vuosilta. Klikkaa tästä.
Katso kartta 1 ja kartta 2