Opetussuunnitelma
Yksilöllisten oppimäärien mukainen opetus Vanhalla koululla
Erityisluokilla opiskelevilla oppilailla on erilaisia oppimisvaikeuksia. Oppilailla voi olla mm. keskittymisvaikeuksia ja puutteita sosiaalisissa taidoissa. Opetusryhmien koko on enintään 10 oppilasta ja jokaisessa ryhmässä toimii erityisluokanopettaja ja koulunkäyntiavustaja. Opetusta annetaan vuosiluokkien 1-9 oppilaille.
Erityisopetuksessa oppisisällöt suunnitellaan oppilaille yksilöllisesti tarkoituksenmukaisiksi. Huoltajat toimivat yhteistyössä opettajien kanssa HOJKSin laadinnassa. (HOJKS = henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma). Lähtökohtana ovat aina valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet sekä Ylöjärven kaupungin opetussuunnitelma.
Opetusjärjestelmien monipuolisuus ja joustava käyttäminen tukevat erilaisia oppijoita. Koulunkäynnissä painotetaan sosiaalisten taitojen ja elämänhallinnan oppimista. Onnistumisen elämyksillä ja itsetunnon tukemisella pyritään kasvattamaan tasapainoisia yhteiskunnan jäseniä. Opetuksessa painotetaan äidinkielen ja matematiikan opetusta. Englannin kielen opetus alkaa viimeistään neljännellä tai viidennellä luokalla. Käsitöiden opetusta pyritään painottamaan.
Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla tarjotaan valinnaisaineiden sijaan syventäviä ja soveltavia opintoja mm. kotitaloudessa ja käsitöissä.
Arviointi kohdistetaan oppilaan edistymiseen henkilökohtaisesti asetetuissa tavoitteissa. Kirjallinen arviointi annetaan syys- ja kevätlukukausien päättyessä.
Perhekeskus sekä sosiaalitoimi ovat tukemassa oppilaan koulunkäyntiä koulun henkilökunnan lisäksi. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu vähintään kahden kuukauden välein. Mahdollisuuksien mukaan oppilas palaa yleisopetukseen lähikouluunsa.
Vanha koulu on hyvä esimerkki hyvin toimivasta yhtenäisestä peruskoulusta, jossa saman katon alla toimii eri-ikäisiä oppilaita kiinteästi yhdessä.
Päivitetty
maanantai 15. Elokuuta 2011, 11.08